Aamu koitti varhain. Kahdeksalta noustiin autoon ja noukittiin lisää väkeä Turusta. Oli tullut taas Ropeconin aika. Tällä kertaa sinne kuitenkin suunnattiin Hangon kautta. Parin tunnin visiitti piti sisällään lähinnä ruokaa ja jälkiruokaa, mutta myös jonkin verran seurustelua.
Puoli kahdelta otimme suunnan kohti Espoon Otaniemeä. Olimme perillä ennen neljää. Jonoa ei ollut. Vilkaisin hieman ympärilleni, mutta kiiruhdin sitten Tähden julkistamistilaisuuteen. Tähti on uusi suomalainen roolipeli mutanttityttöbändistä. Pidän ideasta ja pisteet Mikelle sen toteuttamisesta. Tilaisuuden jälkeen kävinkin ostamassa sen itselleni. Toivon että moni muukin tulee sen ostamaan. Samalla kävin myös Arkkikiven nurkkauksessa hankkimassa Polariksen, joka minun on pitänyt ostaa jo aikaa sitten. Tyytyväisenä olin saanut hankittua kaiken mitä ajattelin conissa ostaa.
Pervasiivisten pelien etiikka jatkoi viime conissa jo tutuilla asioilla. Aikaa oli tosin vain tunti, mutta pervasiivisten pelien mahdolliset kysymykset tulivat hyvin esille, vastauksiahan kenelläkään ei ole. Momentumin tapahtumista oli kyllä kiva kuulla. Pervasiiviset pelit ovat arveluttavia, mutta kovin utelias olen niiden suhteen.
Kalli & Lassila esittivät hyvän ja kuvaavan esityksen tekemistään larpeista ja niihin kehittämästään tyylisuunnasta, sanottakoon niitä vaikka seikkailularpeiksi. Olin jo lukenut niistä viimeisimmässä Roolipelaajassa, mutta kuvat ja videot havainnollistivat huomattavasti enemmän. Tuli kutina. Koskakohan on seuraava peli.
Climatepunk -työpaja olisi kiinnostanut kovin, mutta päänsärky ajoi minut nukkumaan. Jossain välissä ehdin nähdä tuttuja ja vieraitakin. Sehän on conin suola.